Kuka olen?
Olen 37-vuotias turkulainen seurakuntapastori, jonka perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi tytärtä – viisivuotias erityislapsi ja hänen kaksivuotias pikkusiskonsa.
Varsinais-Suomi on minulle sekä rakas että tuttu: olen syntynyt Salossa, muuttanut Turkuun 2007 (jossa olen asunut siitä lähtien) ja valmistunut teologian maisteriksi Åbo Akademista 2019. Papiksi minut vihittiin 2020 Ala-Satakuntaan Euraan, josta siirryin Laitilaan 2022, ennen nykyistä virkaani Turun Katariinanseurakunnassa vuodesta 2025 lähtien. Salossa minulla on yhä molemmat vanhempani, ystäviä sekä yhdessä veljeni kanssa Salon Perttelissä omistamani kesäpaikka.
Elämääni rytmittää työ ja pikkulapsiperheen touhukas arki, joiden vastapainoksi lämpiää sauna joka ikinen ilta.
Miksi politiikkaan?
Valmistuin ylioppilaaksi Salon lukiosta vuonna 2006. Siinä maailmassa yhteiskunnan lupaus omaa elämäänsä aloittelevalle nuorelle oli vielä eilistä valoisampi ja parempi huominen – sitä lupausta ei ole lunastettu.
Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen kaikki Suomen valtion budjetit ovat olleet alijäämäisiä, vuosittaisen alijäämän kasvaessa jo 13 miljardiin euroon! Osaatko muuten vastata, kuinka monta miljoonaa on miljardissa? Yleisin vastaus, jonka tähän kysymykseen saan, on 10. Mutta se on väärin. Miljardissa on todellisuudessa 1000 miljoonaa. Vuosittainen alijäämämme ei siis ole 13 miljoonaa, vaan 13 000 miljoonaa!
Miksi tämä on ongelma? Samasta syystä, kuin perheen talouden rahoittaminen pikavipeillä on ongelma. Jos perhe elää pikavipeillä, lopullisen laskun maksaa (tai ulosottoon päätyvät) kuitenkin vanhemmat. Mutta Suomen valtion osalta tilanne on toinen – tämän laskun kuittaavat meidän lapsemme. Asiaa pahentaa vielä se, että jokainen uusi ikäluokka on edellistä pienempi. Velkavuori kasvaa, mutta maksajien määrä vähenee vähenemistään. Samalla jokainen uusi sukupolvi joutuu tyytymään vähempään kuin vanhempansa.
Tätä en voinut katsoa vain sivusta tai voivotella itsekseni, vaan lähdin mukaan politiikkaan KD:n riveissä. Ensin vuoden 2025 alue- ja kuntavaaleissa, ja nyt vuoden 2027 eduskuntavaaleissa – jotta lasten huominen voisi olla taas vanhempien eilistä parempi.
Mitä on tehtävä?
Velka ei ole aina pahasta, jos sitä käytetään viisaasti tulevaisuusinvestointeihin tai kasvuun. Mutta Suomen velka ei ole sellaista – se on ollut puhdasta syömävelkaa, jolla on rahoitettu sellaisia palveluja ja sellaista hyvinvointivaltiota, johon meillä ei yksinkertaisesti ole varaa. Hyvinvointivaltio on palautettava sellaiselle tasolle, johon meillä kansakuntana on varaa, samalla kuitenkin kaikkein heikoimmista huolta pitäen. Samalla länsimaiden suurimmaksi paisunut julkinen sektori on kutistettava kantokykymme mukaiseksi.
Liberalismin salakavalasti jokaiselle elämänalueelle ujuttama valtiokeskeisyys on korvattava yhteisöjen Suomella, jossa yksilöt kukoistavat yhteisöidensä osina. Suomen pitää olla avoin ja kantaa myös kansainvälistä vastuuta, mutta Suomi ei voi vastaanottaa tulijoita kantokykynsä yli. Suomen ensisijainen tarkoitus on olla suomalaisten kansallinen koti, ja siirtää, kehittää sekä säilyttää sen suomen- ja ruotsinkielistä kulttuuria. Jokaisen suomalaisen on osallistuttava niin Suomen rakentamiseen kuin sen yhteiskunnan ylläpitämiseen omalla panoksellaan.